torstai 26. tammikuuta 2017

20.1.2017

Tänään tuli paljon tavaraa. Mutta ei liikoja. Apupoikia oli riittävästi paikalla niin kaikki ketkä tarvitsivat apupojan saivat sen. Tänään menin taas Arin kyytiin orimattila nastola lenkille. Päivä venyi sillä olihan matka pitkä. Ja meillä oli aamulla hirveä säätö parin osoitteen kanssa. Päivää pilaamaan tuli vielä osoite joka ei kuulunut edes Arin lenkkiin ja oli aivan eri suunnassa. Päivä päättyi takaisin hallille, oi kyllä. Sieltä kulkee linja-autot tunnin välein ja edellinen oli lähteny 5 minuuttia sitten. Tässä kohtaa alkoi suomeksi sanottuna vi***tamaan. Mika huomasi kun turhautuneen soitin eka parille kaverille, sitten veljelleni ja loppujen lopuski faijalle kyytiä kysyen, mutta ei kukaan siihen pystynyt. Mika totesi vain että teemu on vapaa lähtemään vaikka nyt, että pääset kyllä hänen kyydissään keskustaan. Huh mikä helpotus! Hyppäsin Teemun kanssa pakuun ja hän lähti heittämään minua torille.

19.1.2017

Tänään tapahtui eriskummallinen juttu. Päivä alkoi normaalisti ja runko jopa oli ajoissa, ja pääsimme lähtemään aikasemmin. Pysähdyimme aivan normaalisti talon eteen, ja otimme paketit pakun kyydistä kantoon. Samassa rapussa oli kaksi asiakasta, minä vein toisen juuso toisen. Sain kevyen pienen pahvilaatikon vietäväksi nuorelle naiselle. Paketti näytti hyvä kuntoiselta ja oli kaikinpuolin kunnossa. Annoin paketin neidille ja hän kuittasi paketin diadiin. Pääsimme ulos ja hyppäsimme pakuun istumaan ja olimme valmiita jatkamaan matkaa. Yhtäkkiä Juuson työpuhelin soi, juuson ilme oli hyvä kun nainen kertoi asiansa. Puhelun jälkeen kysyin juusolta että, no mitäs ny ku noin järkyttyneeltä näytät. Juuso naurahti ja sanoi; Siin pienes paketis minkä sä veit, piti olla 800€ edestä koruja ja yksi kello, mutta siellä oli pelkkä kuitti. Kumpikin rupesi hieman nauramaan ja hetken arvuutelimme mitäköhän olisi voinut käydä, kaipa lähettäjällä on voinut käydä näinkin suuri moka.

18.1.2017

Tänään oli aika peruspäivä, vaikka olinkin lomalta palannut. Päivä ei tuntunut raskaalta tai vaikealta, oli melkein mukavaa palata lomalta hommiin! Päivä oli yllättävän lyhyt. Paikkoja ja paketteja ei hirveitä määriä ollut. Jyri jätti minut ankkuriin kolmen maissa.

13.11.2017

Tänään oli normipäivä. Runko oli ajoissa ja niin olin myös minä. Tänään taas Jyrin kyytiin, alkaa pikkuhiljaa miettimään tulenko pääsemään mihinkään muuhun lenkille vai pelkästään näiden kahden välillä pomppimista. Olisha se kiva päästä muidenki kuskien kanssa tekemään.

12.1.2017

Tämä päivä nyt ei alkanut niinkuin piti. Onneksi hätää ei kumminkaan tullut enkä jäänyt mistään paitsi. Onnistuneesti nukuin pommiin.. Ilmoitin asiasta heti Mikalle ja kerroin tulevani seuraavalla dösällä. Mika ei vastannut mitää mikä hieman huoletti mutta menin silti. No hallille päästyäni runko oli jo tullut, ja kuskit olivat lähdössä jakamaan. No saavuin hallille juurikun ovi aukesi ja jyri oli lähdössä, mika huusi vain että hyppää jyrin kyytiin. Näinhän minä teinkin ja päivä jatkui normaalisti. Jyri vain naureskeli ja kertoi itsekkin nukkuneen tänään pommiin, päivä jatkui normaalisti ja hän jätti minut taas ankkuriin.

11.1.2017

Päivä oli aika perus. Runko oli ajoissa ja tavaraa oli hillitysti. Tänään pääsin tosin juuson kyydissä käyttänään diadia enemmän kun muinapäivinä. Nimmareita ylös ja pakettia perille. Päivä päättyi matkakeskukselle jälleen ja sieltä kohti kotia. Matkalla pysähdyin hakemaan oman pakettini cittarista.


16.12.2016

Tänään jälleenkerran oli runko myöhässä. Ja ihan hyvin olikin. Pääsimme vasta kahdentoista jälkeen purkamaan. Ja tavaraa oli tosi paljon. Menin tänään juuson kytiin. Paljon rullia. Pystyimme aloittamaan pakun lastaamisen vasta puoli yhden jälkeen, ja vasta yhden jälkeen pääsimme lähtemään hallilta. Päivä venyi pitkäksi mutta eipä se haittaa.

15.12.2016

Tänään tapahtui floppi, ja nukuin pommiin. Heräsin noin 10.15 ja linja-auto lähtee torilta 10.25, en olisi millään kerennyt. Lähetin samantien viestin Mikalle ja kerroin asian. No Mika soitti samantien takaisin ja varmisti että asuinko ankkurissa. Kuljetus liikkeessä topissa ollessa on se hyvä että kyyti onnistuu tilaisuuksien mukaan. Jyri oli jakamassa aamulla eilisä paketteja mitä ei oltu keretty viemään tai pystytty. Jyri tuli ottamaan minut ankkurista kyytiin ja matkamme jatkui hallille. Olimme juuri sopivasti perillä kun runkoauto saapui.

14.12.2016

Tänään runko oli ajoissa, ja saapui noin 11,15. Pääsimme purkamaan sitä ajoissa ja pääsimme lähtemään ennen 12 hallilta jakamaan paketteja. Tänään taas keskustan lenkille, jälleen kerran eniten hyötyä apupojasta siellä. Keskustan lenkki on minulle mieluisa edelleenkin, koska jyri on mukava työkaveri ja no päivän jälkeen pääsee melkein kotiovelle.

9.12.2016

Aamu kuin edellinen, tulin sovittuun aikaan mutta runko jälleen myöhässä. Onneksi työpaikalla on sanomalehtiä mitä ei normaalisti tule luettua, mutta odotellessahan sitä onkin yllättävän mukava selata. Työporukka tuntuu mieluisalta nyt jo, kukaan ei ole turhan kireä ja vähän jokatoinen on vitsiniekka. Tänään menin juuson kyytiin jalkarannan laune ja liipola lenkille. Juuso onkin hauska nuori jätkä. Hänen kanssa läppä lensi ja työn teko oli mukavaa.

8.12.201


Tulin töihin  kuten normaalisti noin yhdeksitoista. 12 linja-auto lähtee torilta 10.25 ja on perillä n. 10.45-10.55. Runkoauto oli tänään oikein urakalla myöhässä vaikka tietenkin työntekijät ajoissa. Jouduimme odottelemaan reilun tunnin verran tavaroiden saapumista. Auto saapui vasta noin 20 vaille 12. Tänään menin taas jyrin kyytiin, koska keskustan autolla taas kerran eniten hyötyä apupojalle,

7.12.2016

Tänään olikin sitten kiireinen päivä. Kuskit olivat tulleet jo kahdeksalt töihin. Eilen oli itsenäisyyspäivä ja kainulaisella se on vapaa. Eli tänään tehdään kahdenpäivän hommat. Paketteja riitää. Tänään pääsin jyrin kyytiin ajamaan keskustan lenkkiä. Paketteja on paljon ja niin on paikkojakin. Mutta ne ovat todella läheellä toisiaan, joten päivästä ei tule liian pitkä. Kesksutan lenkkiin kuuluu kiveriö mukkula ja ankkuri, joten tältä lenkiltä pääsen melkein joka kerta kotiovelle asti, tuleehan ankkuri viimeisenä lenkillä vastaan.

2.12.2016

Tänään oli perehdytys päivä. Mika kertoi minulle aamun ja päivän kulun. Aamulla usein menee jonkin aikaa peukaloiden pyörittämisessä, runkoauto usein myöhässä. Kun runkoauto saapuu, minun tehtäväni on viskoa paketteja autosta hihnalle. Kun auto on tyhjä menen auttamaan jotain kuskia lastaamaan autoa. Ensinmäisenä päivänä pääsin orimattila nastola lenkille mukaan. Päivä oli yllättävän pitkä mutta ei liian raskas. Minut jätettiin 16.40 matkakeskuksella josta linja-autolla matkasin kotiin.